Arkisto

Talkoo

This category contains 1 post

Ostaisitko 10 kiloa pesuainetta?

Tänä päivänä junioreitten harrastustoiminta maksaa todella paljon. Siis paljon enemmän kuin silloin kun minä nuorena poikana pelasin jääkiekkoa 70- ja 80- luvuilla. Silloinkin se maksoi suhteessa paljon enemmän kuin moni muu harrastus. Onneksi teimme silloin jääkiekkojoukkueemme kanssa Jyväskylässä paljon talkoohommia. Makkaroitten ja jäätelöitten myynti Suurajojen aikaan oli aika mahtavaa puuhaa. Keväisin olimme Killerin raveissa siivoamassa porukalla ravirataa. Joukkueen kassaan tuli rahaa, yhteishenki kasvoi ja talvella viikonlopputurnauksissa saimme joskus nukkua hotelleissa ilman että vanhempien kukkarolla olisi liikaa käyty.

Nykyään talkoohommia ei oikein löydy ja joskus liialliset säädökset estävät varainhankinnan. Tarjolla tosin on pesuainetten ja muiden tuotteiden myyntiä. Mutta harva meistä kerralla haluaa ostaa kymmentä kiloa pesuainetta tai 100 paria sukkia, jotta junnujoukkue saisi rahaa.

Koska minulla ja Koposen Harrilla kummallakin on nuoria, jotka harrastavat aktiivisesti liikuntaa (seurat käyvät kukkarollamme), niin olemme päättäneet tehdä kaksi asiaa.

  1. Huolehtia ettei kukkaroillamme käydä niin usein ja
  2. Voimme tarjota vanhemmille mukavamman tavan kerätä varoja seuralle.

Idea on yksinkertainen:

  • Kerro meille yrityksistä, joissa sähköinen allekirjoitus voisi olla hyödyksi ja
  • Me maksamme seuralle 24 € mutta jopa 495 € palkkion, jos vinkki johtaa sopimukseen.

Itse ei tarvitse myydä, ainoastaan kertoa meille yritys ja yhteyshenkilö, johon olemme yhteydessä sähköisen allekirjoituksen puitteissa.

Ensimmäisiä pilottijoukkueita meillä on jo mukana, mutta mielellämme otamme mukaan lisää joukkueita.

Tilauslomake

Antti Larvala

Jokapaikan höylä Onnistuu.fi palvelussa

asiakaspalvelu@onnistuu.fi

 

Mainokset